"Väiski" esittäytyy: eli kotia vailla on vielä maanantaina 8 vkoa täyttävä fawn uros. Lupaava herrasmiehen alku täynnä energiaa ja vauhtia. :)
sunnuntai 10. toukokuuta 2009
lauantai 9. toukokuuta 2009
Tänään yhtä odottaa vielä pitkä reissu Rovaniemelle.
Yhdelle pojalle olisi vielä etsinnässä aktiivinen ja rakastava koti.
Pennut täyttävät maanantaina 8 viikkoa. Joten isot synttärionnittelut kaikille :)


sunnuntai 26. huhtikuuta 2009
perjantai 17. huhtikuuta 2009
Pennut 4,5 viikkoa
tiistai 7. huhtikuuta 2009
lauantai 4. huhtikuuta 2009
torstai 2. huhtikuuta 2009
Pentupannat
keskiviikko 1. huhtikuuta 2009
Pennut kasvavat kohisten ja kilon raja on jo ylittynyt :)
Kaksi viikkoa saavutettiin maanantaina ja tänään vauvat saivat ensimmäiset matolääkkeensä, suut nyrpistyivät vähän, mutta tahnat menivät siltikin alas :)
Ensimmäisen silmät aukesivat jo perjantai-illalla ja toisten alkuviikosta. Korvatkin alkavat pikkuhiljaa aukeamaan ja pian laatikossa on temmeltäviä pienokaisia :)
Ensimmäinen on jo ryöpinyt laatikosta ulos, joten laitoja piti vähän muokkailla... eli siitä se lähtee :D
perjantai 27. maaliskuuta 2009
maanantai 23. maaliskuuta 2009
viikon ikäiset pienokaiset

Painoa on kertynyt hienosti pienokaisille, ja mikä parasta tasaisesti. Maitobaari on ahkerassa käytössä :)
lauantai 21. maaliskuuta 2009
Vihdoin ne ovat maailmassa :)

Vanhempina pentueessa siis FIN & EST MVA Casse-Noisettes Cacahuete & FIN MVA & EUVV-06 Vagabond de la Tuile au Loupilla.
Syntyessään pennut pääsivät 220-280g väliin. Viikon kuluessa pienokaiset ovat kirineet painojaan hyvin ylöspäin ja nyt vaaka näyttää jo yli 400g :D
Sohvi voi hyvin ja hoitaa äidin roolissa hyvin vakavissaan, ettei pienokaisille vaan pääse tapahtumaan mitään.








veljesten lauma:


