sunnuntai 10. toukokuuta 2009

"Väiski" esittäytyy: eli kotia vailla on vielä maanantaina 8 vkoa täyttävä fawn uros. Lupaava herrasmiehen alku täynnä energiaa ja vauhtia. :)


lauantai 9. toukokuuta 2009

Talo alkaa tyhjenemään ja vauhti vähenemään. Kolme pienokaista muutti eilen uusiin koteihinsa. "Esmeralda" eli Alli muutti sijoituskotiinsa Tampereelle. Pojat ("Remi" ja "Nino") muuttivat myös uusiin koteihinsa,toinen Kangasalalle ja toinen Raumalle.
Tänään yhtä odottaa vielä pitkä reissu Rovaniemelle.
Yhdelle pojalle olisi vielä etsinnässä aktiivinen ja rakastava koti.

Pennut täyttävät maanantaina 8 viikkoa. Joten isot synttärionnittelut kaikille :)



sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Pennut pääsivät jo ulkoilemaankin, aluksi oli tosi ihmeellistä, mutta lopulta reviiri laajeni jo huomattavasti :)
Kynnet huollettuna on hyvä jatkaa kasvamista...




perjantai 17. huhtikuuta 2009

Pennut 4,5 viikkoa

Pennut ovat saaneet nyt toisen madotuksensa. 

Pienokaiset kasvavat hyvää vauhtia ja temmeltävät pitkin "pentuhuonetta" :) 






tiistai 7. huhtikuuta 2009


Pennut ovat alkaneet saamaan nyt myös kiinteää ruokaa.
Näin aluksi A-piimää, jauhelihaa ja liotettuja raksuja eli "mössöä". Pari nokaretta kun laittoi aluksi suuhun niin sitten alkoi jo lautaselta syönti. Lopuksi kakarat maiskuttelivat kovaa vauhtia :)

lauantai 4. huhtikuuta 2009

Aika menee vauhdilla ja vauvat kasvaa sen ku kerkiävät. Tässä uusia otoksia kaikille odottaneille  :)


torstai 2. huhtikuuta 2009

Pentupannat

Pennut saivat tänään itsellensä pentupannat, jotka lähtevät jokaisen kulkijan mukaan...toki vielä ne ei kaulaan saakka joudu, mutta odottavat jo pöydällä käyttäjiään :)